Oon nyt onnellisesti seurustellu jo reilu kolme kuukautta ja leijun pilvissä. Ylensä mulla on se kiinnostus jääny jo kahen kk kohdal, mut viel on jaksanu, ja jaksaa viel kauan aikaa.. Tän nykyisen ihanuuden kans ei oo ees sen suurempii riitoi viel tullu, ja kaikki tuntuu niin helpolta. Tuntuis et eläisin keskel satua ku noin ihana miäs on sattunu kohdalle..
Rakkaus on mulle ihan liian iso sana joskus. Ennen tätä oisin voinu rehellisesti sanoa etten oo koskaan ollu rakastunu kehenkää. Silt se vaan alkaa näyttää et oon rakastumas tähän pikkuseen hömppään.. Osaan jo sanoa puhelimessa rakastan sua, mut päin naamaa en oo viel uskaltanu. Mä olen joskus liianki varovainen mun ihmissuhteist ja epäilen kaikkee vähänki mulle hämärää puuhaa.
En haluais olla sellanen tyttöystävä joka ei pysty luottamaa omaan poikaystäväänsä, mut oon vaan varovainen, etten tuu loukatuks niin helposti, jollei tä sit taas toimikkaan nii ku haluisin..
Mä en jostain syystä kannata teinikihloja.
Mun mielestä ne ei vaan kannata. Kuinka moni niistä kestää?
Se on vaan pelkkää kokeiluu.
Vaiks tietty sitä joskus itekki miettii et miltä se tuntuis olla kihloissa semmosen ihmisen kanssa josta todellaki välittää.. Mä en myöskää oo sellanen ihminen joka haluaa heti ku on kihloihin menty, ni häät heti sen jälkeen. Mun mielestä siin kohtaa tosissaan mietitään sitä et onko viel valmis siihen uskollisuuteen ja toisen rinnalla pysymiseen loppuelämän.. Jotku vaan sitä kun ei tajua, avioliitto on mun mielestä pyhä asia ja se tosiaan tulee ottaa vakavasti. No mutta, se tältä päivältä. Huomenna on sitte lähtö mökille tämän ihanan otuksen kanssa, ihan vaan viikonloppua viettämään. Huomenna sitte ehkä lisää päivitystä.. :)
Täst viimisest kuvast ei varmaan mitään tarvii kertoa, se kuitenki kertoo jo itse kaiken. :D
